Taitolan tusina -verkkolehti Järvenpään työväenopiston Lehtiavustajan kurssi


Kolumnit / pakinat
- Oi näitä aamuja - Käy Ikeassa kerran - ja palaat aina uudestaan! - Heikoin lenkki on ketjumeili - Se se vaan on sillä lailla….
- Hyvä naapuri kullan kallis - Long live the monkeys! - Mennään joukolla epämukavuusalueelle - Yrityksen lakiluisu -
Beibi, sä oot tähti ! ym.
.

   

Etusivu - Mielipide - Uutiset - Kolumnit / Pakinat - Arvostelut - Haastattelut - Runot

     

.

.

.

 

 

 

Oi näitä aamuja

Teksti: Marita Heinonen

Mä en tajua miksi mä en ehdi ikinä ajoissa töihin. Mikä ihme siinä mättää, kun
herään jo puoli seitsemältä, enkä pääse silti liikenteeseen kuin vasta joskus
puoli yhdeksän aikoihin. Eli pari tuntia vierähtää kevyesti, vaikkei mulla ole
paljon mitään tehtävääkään. Ihan tavanomaisia rutiinihommia vain.

Suunnilleen viisi minuuttia kuluu sängyn petaamiseen, kymmenen aamupesuun,
kymmenen pukemiseen, kymmenen meikkaamiseen. Se tekee yhteensä
kolmekymmentäviisi minuuttia. Ihan normaalia luulisin.
Sitten käyn tarkistamassa, että lapset ovat varmasti heränneet.

Sen jälkeen kuluu kymmenen minuuttia kissan ruokintaan ja sen vessan
putsaamiseen plus kymmenen minuuttia koiran ruokintaan ja ulos päästämiseen.
Kaikkiaan kaksikymmentäviisi minuuttia verhojen avaamisen kanssa. Lasten
aamupaloissa, kouluun laittamisessa ja viilin syömisessä vierähtää vielä
parikymmentä minuuttia eli vähän vaille kahdeksan kaikki on valmista.

Enää mun ei tarvitse muuta kuin kokeilla, että keittiössä olevan takaoven
ulommainen ovi on lukossa. Tartun sen kahvaan kiinni ja rynkytän ovea vähän
aikaa. On se lukossa. Sitten suljen sisemmän oven ja rynkytän sitäkin vähän
aikaa. Sekin on kiinni.

Kahvinkeittimen johdon tarkistan myös. Että se on pois seinästä. Seuraavaksi
on hellan vuoro. Osoitan etusormellani sen jokaista nappulaa erikseen ja sanon
samalla ääneen:
- Nolla, nolla, nolla, nolla, nolla, nolla.
Varmuuden vuoksi toistan tämän vielä uudelleen:
- Nolla, nolla, nolla, nolla, nolla, nolla.
Sen jälkeen painan kämmeneni jokaisen levyn päälle erikseen ja sanon:
- Kylmä, kylmä, kylmä, kylmä.

Sitten siirryn kokeilemaan jääkaapin ovea. Painan sitä pari kertaa, sen
jälkeen painan myös pakastinosan ovea. Nekin ovat molemmat kiinni. Keittiöstä
poistuessani katson vielä ettei hana vuoda. Olohuoneessa tarkistan, että
telkkari ja videot ovat kiinni. Saunassa taas että kiuas on varmasti pois
päältä. Ja vessasta, että pytyn kansi on alhaalla. Ettei kissa tipahda sinne ja
huku. Jätän varmuuden vuoksi vessan oven kiinni. Lastenhuoneissa tarkistan
ettei töpseleitä ole seinässä, jos kissa saa päähänsä alkaa järsimään johtoja.
Viimeiseksi etsin kissan ja koiran, että näen molempien varmasti olevan
sisällä. Kissa lötköttelee kaapin päällä. Silitän sitä ja etsin sitten koiran.
Se makaa korissaan masentuneen näköisenä ”älä lähde” ilme silmissään. Rapsutan
sitäkin vähän aikaa.

Sitten vain eteiseen, takki niskaan, reppu olalle, ja nopea kierros joka
huoneessa, että kaikki valot tuli varmasti sammutettua.
Kello näyttää viisi minuuttia yli puolta yhdeksää, kun painan ulko-oven
kiinni ja rynkytän sitä kahvasta kymmenen kertaa.

     

.

.

.

.

.

.

 



Käy Ikeassa kerran -
ja palaat aina uudestaan!

Arja Anttila

Alussa on unelma...

Ihastuin Ikean kuvastossa olleeseen keittiökaapin ovimalliin, joka sopi
mielestäni täydellisesti kesämökilleni. Tein alustavan luonnoksen haluamastani
keittiöstä ja marssin Ikeaan keittiösuunnittelijan puheille.

Jonoa riitti, vaikka oli tavallinen arki-ilta, joten varsinainen suunnitelman
parantelu jäi vähemmälle, olin vain onnellinen päästessäni pitkän jonotuksen
jälkeen tositoimiin. Tarjous kalusteista tulikin nopeasti ja jäin miettimään
asiaa. Yllätyksekseni minkäänlaista kuvaa keittiöstä ei tehty, vaan
suunnittelija tarkisti yksityiskohdat ruutupaperiltani.

Viikon päästä lähdimme yhdessä mieheni kanssa uudestaan Ikeaan, nyt
tosimielellä. Pari kohtaa suunnitelmassa oli muuttunut, joten jälleen
jonotuksen jälkeen päivitimme suunnitelman keittiösuunnittelijalla. Jälleen
tutkimme muutoksia yhdessä keittiösuunnittelijan kanssa - mistäpä muualta kuin
ruutupaperiluonnokseltani.

...jonka eteen täytyy tehdä vähän töitä...

Ostoksen valmiiksikeräilystä ei ollut tietoakaan, mutta saisimmehan tavarat
sentään heti mukaamme. Saimme käteemme kaksi keräilylistaa, toisen keräisimme ME ja loput tavarat voisimme noutaa tavaranluovutuksesta. Oman listamme mukaan meidän piti kerätä pienet keittiötavarat itse kahdesta paikasta:
keittiöosastolta ja loput itsepalveluvarastosta. Luin listaa kerran väärin ja
jouduimme palaamaan lähtöpisteeseen. Tässä kohdassa mieheni ärähti ensimmäisen kerran - vaikka hän olikin tähän asti miehekkäästi kestänyt jonotuksen ja odottelun.

Jonotimme kassalle - ja kassatyttö ihmetteli, miksi kassakuitti ei täsmännyt
keräilylistamme kanssa. Olin ostanut ylimääräisen tavaran lastenosastolta -
ehkä se selitti eron ja kohautimme kassantytön kanssa olkapäitämme.
Tyytyväisenä menimme etsimään tavaranluovutuspistettä, joka löytyikin
jonotusnumeron takaa. Tällä kertaa jonotus ei kestänyt kauaa, mutta
luovutettuamme keräilylistan työntekijä kehotti meitä käymään odotellessa
vaikkapa kahvilla. Mutta mihinkäs me olisimme menneet - kohtuullinen määrä
tavaraa kainaloissamme? Sen sijaan istuimme mukavalle sohvalle ja uppouduimme odotushorrokseen. Mieheni vilkuili levottomasti naapuritiskejä:
tavaranluovutuspisteitä oli yksi, mutta erilaisiin tavaranpalautuksiin ja
vaihtoihin neljä palvelupistettä. Miehestäni huokui käsinkosketeltavaa
levottomuutta.

Mieleeni tuli terveyskeskuksen odotusaula, kun tavaranluovutuspisteen hoitaja
kajautti nimemme ja odotuksemme päättyi. Keräilykärryssämme oli tavaraa
yllättävän paljon tai ainakin niin paljon, etten viitsinyt ruveta vertaamaan
keräilylistaa keräilyn tulokseen. Toisaalta, keräilylistaan kaikki tavarat oli
merkitty niin lyhyillä lyhenteillä, etten saanut siitä mitään tolkkua.
Eivätköhän kaverit osaa kuitenkin asiansa ja varmistin työntekijältä "onhan
tässä nyt kaikki" ja kuittaisin saamani tavarat.

Olo oli auvoisa kanniskellessamme tavaroita hissistä lastausalueelle, kolmen
tunnin hakureissu alkoi olla voiton puolella! Tosin joku kelmi ennätti varastaa
valmiiksikatsomamme pysäköintiruudun lastauslaiturilla ja mieheni joutui
ajelemaan pari ylimääräistä kierrosta pysäköintihallissa odotellessaan ruudun
vapautumista. Kelmi lastasi nenäni edessä hitaasti ja rauhallisesti yksitellen
jokaisen tavaransa ja lukitsi vielä varmuuden vuoksi hetkeksi autonsa ovet
palauttaessaan tyhjän kärryn parin metrin päähän.

....ja vähän lisää töitä.....

Ajelimme 200 km päähän rakenteilla olevalle kesämökillemme. Olimme toivoa
täynnä ja kannoimme paketit perille. Mies pyöritteli ja availi paketteja - ja
alkoi kiroilla rankasti. Eikä mieheni normaalisti kiroile. Lopputuloksena oli,
että kaapinrungoista peräti yksi oli sellainen, mitä olimme tilanneet, muut
olivat vallan jotain muuta. Keittiösuunnittelija oli unohtanut siivota
keittiösuunnitelmaan tulleiden muutosten jälkeen turhat osat pois ja
noutovarastossa työntekijä oli täydentänyt asiaa hakemalla vielä täysin
asiaankuulumattomia osia kärryymme.

Virkeän raivon vallassa teimme pikainventaarion, pakkasimme ei-toivotut paketit
takaisin pakettiautoomme ja ajoimme 200 km takaisin Ikeaan. Jonotuksen jälkeen pääsimme kokeilemaan yhtä neljästä tavaranvaihtopisteestä. Palvelussa ei ollut moittimista - tavaroitamme tarkisti kaksi virkailijaa ja saimme rahamme
takaisin. Oikeat kaapinrungotkin saisimme odotellessamme, kunhan kävisimme
vielä uudestaan keittiöosastolla hakemassa kuivauskaappiin puuttuvan osan,
tekemässä noutolistan ja maksamalla tavaran kassalla. Se oli hukkareissu, sillä
kuivauskaapit olivat loppuneet eikä niiden saapumisesta ollut tietoa. Mukava
kaveri valitustiskillä oli luvannut, että voisimme saada vähän kipukorvauksia
pienen kulukorvauksen muodossa, mutta se unohtui kaikessa tohinassa.

...mutta kyllä me sen saavutamme!

Palasimme seuraavana päivänä mökille ja mieheni kokosi ähisten kaappeja.
Ohjeet tuottivat tuskaa, vaikka niissä ei ollut sanaakaan. Kaapinjalkoja
kootessa yhden osan merkitys jäi täysin hämärän peittoon eikä sitä lopulta
käytetty. Eikä mieheni ollut suinkaan ensimmäistä kertaa kokoamassa kaappeja.
Punastelin lukiessani, mistä tavarat olivat peräisin: Liettua, Puola....
pohjoismaista kaapeissa näytti olevan vain IKEA-sana. Lopputulos kuitenkin
tyydytti silmääni ja taputtelin miestänikin sinnikkyydestä, vaikka olinkin
saanut kuunnella valitusta, jupinaa ja mutinaa jonkin verran.

Vaiherikkaan viikonlopun jälkeen palasin takaisin Ikeaan palauttamaan loput
väärät tavarat. Mukavaa kaveria palautuspisteessä ei enää näkynyt. Tiukan
oloinen keski-ikäinen naisihminen ei paljoa puhunut, vaan selasi keskittyneesti
maksukuittia ja palautettavia tavaroita. Otin puheeksi matkakorvauksen, olinhan
täällä jo toista kertaa saman ostoksen takia. Asiakaspalvelija ei ymmärtänyt
kysymystäni, tivasi oliko asiaan liittyen tehty jokin "säkki" ja kuka sellaista
oli luvannut. Onneksi mukava kaverikin, Tomppa, oli paikalla ja asia selvisi.
Tosin tiukka naisihminen sätti mukavaa kaveria asiakkaan kuullen ja minulle
tuli hetkeksi paha mieli. Unohdin vielä paperikassini tiskille, josta rouva
Tuima huomautti minulle, että siitä ei sentään enää voi saada palautusta.
Lähdin tuohtuneena ja säälin mukavaa kaveria.

Sitten palasin takaisin tavarataloon etsimään unelmakeittiööni sopivia
rottinkikoreja.

     
 

 


Heikoin lenkki on ketjumeili
(meili= email eli sähköpostiviesti)
Teksti: Nina Vitikainen

Sain kesällä sähköpostia, jossa kehotettiin laittamaan ketjumeili eteenpäin niin monelle kuin mahdollista. Syynä väitettiin olevan sen, että ketjun aloittaja - pieni amerikkalaistyttö – on kuolemassa syöpään ja haluaa kehottaa kaikkia ihmisiä elämään elämänsä täysillä siksi, ettei hän itse siihen pysty. Hänellä kerrotaan olevan 6 kk elinaikaa, mutta sitä ei mainittu, milloin ketju oli lähtenyt. Samassa viestissä mainitaan, että Amerikan syöpäsäätiö maksaa jokaisesta lähetetystä sähköpostista 0,06 $ tytön lääkkeisiin…

Tässä vaiheessa viimeistään kellot kilahtivat. Mitenkähän tämä mahtaa käytännössä toimia? Voisiko joku atk-nero kertoa, miten tällaiset sähköpostit sitten rekisteröidään ja muutetaan rahaksi? Ketjukirjeessä ei ollut mainintaa siitä, pitikö laittaa nimi alle ja lähettää joka tuhannes ketjumeili jonnekin. Näinhän toimitaan vetoomuksissa, jotta ne saadaan jotenkin rekisteröidyksi.

Mutta loukkaavin oli vielä edessä. Viestin loppupäässä lukija haukutaan pystyyn: " Jos olet niin itsekas ja tuhlaat taman lukemiseen 5-10 minuuttia, mutta et sitten viitsi lahettaa tata eteenpain, olet taysiaalio!" Ketjumeilissä ei muuten ollut ä- eikä ö –kirjaimia, sillä sen tietenkin haluttiin näyttävän tulleen Amerikasta. Kaiken huippu tässä on se, että ketjumeilin väitettiin lähteneen Mannerheimin Lastensuojeluliitolta…

Minä sitten tästä suivaantuneena otin yhteyttä The American Cancer Society:n (Amerikan Syöpäsäätiöön), josta minulle tuli pitkä ja ystävällinen palauteviesti. Siellä ollaan tästä valitettavan tietoisia, eikä tämä todellakaan ole ainoa laatuaan. He kertoivat, että eivät kerää varoja sähköpostitse. Heillä on jopa linkki sivustoillaan, jossa kerrotaan näistä ketjumeileistä ja muista Internethuhuista. Jokainen voi itse käydä tarkistamassa:
http://www.cancer.org/docroot/med/med_6.asp?level=1

Että pistää miettimään myös sen, miten monta ketjumeiliä Aasian katastrofi sai aikaan… ja kuka tai mikä taho niistä todella hyötyy.

     

.

.

..

.

.

.

 

 

Se se vaan on sillä lailla….
Teksti: Alfa Gråsten

Jutun kuin jutun pitäisi alkaa repäisevästi, ehkä hiukan lööppimäisesti, jotta lukija jäisi koukkuun ja lukisi koko tarinan. Yksi keino on myös, halpa sellainen

Kirjoittaa aiheista seksi, seksuaalinen suuntautuminen, alkoholi, muutama mainitakseni. Tämä kirjoitus ei näköjään alkanutkaan “repäisevästi”, mutta nyt sitten aiheisiiin.

                   *********************************************

Viime viikolla Tasavallan Presidenttimme kehoitti homoseksualisteja tuulemaan ulos kaapista, varmaankin aiheellinen neuvo. Kirjoittajalla itsellä ei ole vielä löytynyt kaapeista muuta kuin vaatteita ja krääsää. Toisaalta kun muistelee tarkemmin, viitaten kaapista ulos tulemiseen, niin kirjoittajan ollessa pienen vaahtosammuttimen kokoinen, nukuin lyhyehkön ajan äitiyspakkauslaatikossa.

Tuolloin ainakin laatikosta sai kätsän vuoteen.

Jo aikoja sitten, viime vuosituhannella olen tullut ulos pahvilaatikosta. Kuinka se sitten on vaikuttanut kehitykseeni tai onko sillä vaikutusta että olen suuntautunut heteroksi, Tiedä häntä.

                    *********************************************

No rapakon takana otsikkoihin on päässyt epäilys siitä, että lasten suosikki Puuha- Pete olisi homo. Skaandaali valmis, eikä amerikassa ole tällä hetkellä tärkeämpää ongelmaa. No totuushan on että tällä halutaan peitellä isompia ongelmia, kuten esimerkiksi jatkuva Irakin miehitys, vastaavan lainen skandaali oli samaisessa maassa kolmisenkymmentä vuotta sitten, tuolloisen Presidentti Nixonin johdolla käytiin “sotaan” aikuiselokuvaa Syvä kurkkua vastaan, tuolloin peiteltiin mm. Vietnamin sotaa sekä orastavaa Watergate skandaalia, joka johti Presidentti Nixonin eroon. Iroonista oli se että Watergatestä vuotaneita henkilöitä ruvettiin kutsumaan syväkurkuiksi.

                  **********************************************

Ja sitten alkoholi osioon. Aika ajoin on hyvä pysähtyä tarkkailemaan alkoholin

käyttöään. Yksi tapa on tehdä testi, jonka on kehittänyt maailman terveysjärjestö WHO. Esitteessä  on kymmenen kysymystä omasta käytöstä. Vuosi sitten tein samaisen testin, pisteitä ynnättyäni sain vastaukseksi: alkoholin käyttösi riskit ovat suuret. Ja sitten nyky hetkeen. Olen vähentänyt tuon testin jälkeen juomista n. 60%. Eikun testin kimppuun ja vastaamaan rehellisesti, ihan totta tuo jälkimmäinen. Kuten arvata saattaa piste määrä oli pienempi ja sitten selvitys käytöstä: alkoholin käyttösi riskit ovat selvästi kasvaneet.  Että pistää vihaksi.

               **************************************************

Ja lopuksi. On hienoa kun on ystäviä, jotka antavat loistavia neuvoja ulkonäön suhteen. Useasti on kehotettu lyhentämään tukkan pituutta sekä ajamaan parta pois. No joskus takavuosina toteutin toiveet.  Ei kauaa kestänyt, kun julkisivu lautakunnasta otettiin yhteyttä ja ystävät taasen kehuivat uudistunutta olemustani seuraavin sanoin: hei nyt me tiedetään minkä näköinen olet, voit pistää parran takaisin. Että silleesti.

 

     
 

 

PAKINA
Annaliisa Metsä-Vähälä

(Keski-Uusimaassa 7.9.2005 olleen artikkelin pohjalta)

Aamukahvin ääressä Tuusulalainen havaitsi, että Tuusulanjoen
ulkoilureitistö laajenee suunniteltujen, pari vuotta kestävien
kunnostustöiden yhteydessä.

Miten odotettu uutinen! Ne nykyisetkin polut on tarkkaan koluttu.
Maisemanvaihto tekee aina hyvää ja eihän sitä vieraillekaan kehtaa aina
samaa paikkaa näyttää. Lisäksi kun tulvahaitat vähenevät ei tarvitse
hiihtää kuvitelluilla Järvisillä veden allensa peittämässä heinikossa.
Sinne vaan vedet sitä reittiä mitä kuuluvatkin.

Mutta entäs sitten kun joki levenee. Etteivät vaan maisemalliset arvot
hupene samalla kun joenuomassa taivaltaa vaivainen liru. Ei huolta.
Tuusulanjokeen varta vasten rakennnettavat pohjakynnykset estävät sen,
ettei koko keitos imeydy pohjasoriin tai lähde valumaan väärään suuntaan.
Saamme lisäksi jokemme takaisin kaksinkertaisessa koossa.

Kuitenkin Tuusulanjokeen on tullut kutsumattomia eläjiä, jotka uhkaavat
romuttaa suunnitelmat. Sini-..., helmi-..., jokihelmi-... eiku
vuollejokisimpukoita. Ne ronkelikot määräävät millainen veden laadun ja
virtaaman on oltava. Nyt Myllykylän sillan sekä ala- että yläpuoli on
julistettu "Uhanalaisten ja rauhoitettujen lajien reservaatiksi" jollei
moni muukin kohta joessa ennen pitkää. Se on varma, että uimarit ainakin
häädetään Myllykylästä.

 

     

.

.

.

 

 

 

Hyvä naapuri kullan kallis
Katja Mälkki

On mukavaa asua hyvällä alueella, hyvässä talossa. Autot eivät pöristele
ikkunan ohi tuhatta ja sataa. Kasveja on riittämiin ja ikkunasta aukeaa vehreä
näkymä. Lapset voivat leikkiä pihalla itsekseen ilman, että pitää pelätä
autoja, isojen lasten kiusaamista, karkaamista keskustan kauppoihin jne.
Naapurit omistavat asuntonsa eivätkä kasvot vaihdu alituiseen. Alakerran papat
kolaavat lumet talvella meidänkin auton ympäriltä.

Viimeisen vuoden aikana on ollut tosin hieman tuulisempaa. On tainnut tulla
sukupolvenvaihdoksen aika. Jokaiseen kerrokseen on muuttanut uusia ihmisiä.
Eipä siinä mitään, hissukseen tuntuvat elävän, mitä nyt kaikki pistivät
asuntonsa remonttiin ennen muuttoa ja muuton jälkeenkin. Tapanin päivänä
yläkerrassa oli pakko porata reikiä seinään, että saatiin joulukoristeet
paikoilleen ja laittaa lukkolaminaatit, että voitiin kutsua sukulaiset kinkkua
syömään. Mutta vielä tärkeämpää oli uudenvuoden päivänä klo 7.00 porata
toinenkin reikä. Toinen perhe taas harrasti pitkäkestoista remonttia seitsemänä
päivänä viikossa. Se siitä sunnuntailevosta ja lapsen päiväuniajasta.

Siitä se taisi lähteä. Se lappujen avulla kommunikointi. Jo ilmestyivät
järjestyssäännöt alleviivattuina ilmoitustaululle. Minäkin alleviivasin vielä
vähän lisää. ”Parvekkeelta ei saa puistella mitään”. Tiesin kyllä hyvin
etenkin kesällä, että yläkerran naapurilla on punertava tukka ja pikkukoira.
Kaikki karvat kun olivat kukkaruukuissa ja matolla.

Tai kun tarkemmin ajattelee, onhan noita lappuja jonkun verran aiemminkin
ilmaantunut, lähinnä pyykinkuivausohjeita. Onpa eräs naapuri joutunut repimään
posti-it -lappuja yksittäisistä lakanoistaankin. Ja muiden pyykit viikataan
sillä sekunnilla, kun ne ovat kuivia, vaikka kuivaushuoneessa olisi tilaa
ripustaa omat pyykit. Mikä kummallisinta, kuivaushuoneen kuivuri sammutetaan
joka kerta ja avataan ikkuna, myös siitepölyaikana. No, säästöhän se on
pienikin säästö, vaikkakin sitten järjetön. Joku aika sitten muistutettiin
lapuilla taas kerran jätteiden käsittelystä ja viimeisimmäksi uusien
lastenrattaita varten hankittujen liuskojen sijoittelusta.

Talonyhtiön yhteishenkeä voi kohottaa lenkkisaunassa. Siellä kun on oikeaan
aikaan, kuule kaikki viimeisimmät juorut. Ennen vihasin koko yhteissaunaa,
mutta nyt en jaksa stressata siitä, juoruaako joku meidän perheestä, kuulenhan
siellä mehevät vaihtarit muista naapureista…

Mistäs sitä kotiäiti valittaisi, jollei naapureistaan. Kuitenkin, jos oikein
tarkasti ajattelee, ovat yllämainitut ”ongelmat” aika pieniä. Naapurisopu on
pääasiassa hyvä, ihmiset auttavaisia ja häiritseviä bileitäkin on aika
harvakseltaan, onhan ikäjakauma talossa lähempänä eläkeikää kuin teiniaikaa.
Oma koti kullan kallis, niin myös hyvä naapuri.

     
     
     
.

.

.

 



Haastattelu

joka meni mönkään…vai menikö sittenkään?
Kirjoittanut: Tiina Huuskonen

Tarinamme sankaritar on ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheuttavan haasteen edessä, toimituksessa kekkuloimisen sijaan hänet on lähetetty tekemään elämänsä ensimmäistä haastattelua. Kolmen tunnin huolellisen meikkauksen, matkalla pikaisesti alennusmyyntiin eksymisen (taksimittarin raksuttaessa) ja ainoastaan puolen tunnin myöhästymisen jälkeen, on haastattelutilanne lähestulkoon valmis…

 Kädet hiestä märkinä ja kasvot punehtuneina istahtaa tähtireportterimme Star B. Reporter aikansa eläneelle, äärimmäisen epämukavalle toimistotuolille. ”Kriiiiik!”, ulvahtaa tuoli saadessaan kannettavakseen hirvittävän kasan elopainoa (voisiko joku mahdollisesti laittaa selkämykseeni tarran, jossa lukisi max. 60 kg, tai muuten minä aion totisesti levähtää seuraavan norsun alla !).

Mama Star kaivaa hermostuneena kahden litran vetoisesta, mutta neljä litraa kaikenlaista ”pakollista” sälää sisältävästä käsilaukustaan sanelukonetta. Parin auki jääneen huulipunan, noin tusinan Hesen pippuripussin ja puoliksisyödyn banaanin lennettyä lattialle Mama hätkähtää haastateltavansa ääneen: ”Krhm, krhm, khrm,…”,

”On minulla täällä minttupastillejakin jos kurkussa rohisee, ihan vaan pikku hetki…”, Mama jatkaa kaivamistaan.

”En minä sitä, mutta ajattelin että voitaisiin vaikka tervehtiä näin aluksi”, sanoo haastateltavamme.

Puna sankarittaremme kasvoilla syvenee entisestään, ja nyt ovat hikiset sor…eikun kämmenet kastelleet jo kaikki räpellellyt tavaratkin. ”Saparo soikoon ! ei kun siis Star B. Reporter, siis NEITI. Ja lapset, jotka muuten ovat ihan lähestulkoon aikuisia, eli että suhteen kannalta eivät enää juurikaan tuota häiriötä…Noh ! Mitäs minä nyt tällaisia, eihän minua kukaan edes huolisi”. Tähtösemme tirauttaa pari suuuuurta kyyneltä ja löytää jo lähes kaikki tavaransa lattialle sylkeneen käsilaukun pohjalta paperinenäliinan. Pyyhkäistyään ripsien alta Mama vilkaisee vienosti haastateltavaansa, jonka suupielet alkavat jo pikkuhiljaa nykiä. Nenäliinaa on nimittäin käytetty niin puuterin kuin ripsivärinkin pyyhkimiseen, ja nyt ovat tähtösemme silmänaluset melko mielenkiintoisen näköiset… ”Siis ajattelin vain sanoa, että jälkikasvu kutsuu minua Mamaksi”.

Haastateltavan saatua naamansa peruslukemille, hän kohottautuu ja ojentaa kätensä tervehdykseen. Vieläkin hieman nolon oloinen Mama pomppaa myöskin pystyyn, ja vauhdilla. Seurauksena on, että käsilaukku viimeisine tavaroineen, eli sanelukoneineen ja Madame Rochas - hajuvesineen lentää lattialle (hajuvesipullon tietenkin särkyessä, tietenkin). Samassa rytäkässä katkeaa Maman punaisista korkokengistä vasemman kengän korko, ja tähtösemme itse horjahtaa haastateltavansa pöydän päälle. Siinä sitä sitten ollaan, neiti tähtireportteri rähmällään kärsä kiinni haastateltavansa housujen etumuksessa, ja setän itsensä ojennettu käsi törmäyksen voimasta reportterimme pakaran päälle pudonneena.

”Voi luoja”, ajattelee Mama hinatessaan itseään pystyasentoon, ”lienee parasta unohtaa koko haastattelu…”, syvän hiljaisuuden vallitessa suoristavat molemmat vaatteitaan katseet lattiaan suunnattuina.Kun sankarittaremme sitten saa sanotuksi, että: ”Minä tästä taidankin…”, katseiden kohdatessa remahtavat molemmat nauruun. ”Jospa koetamme sitä haastattelua uudelleen jossain mukavammassa paikassa, vaikkapa minun luonani”, sanoo Herra Haastateltava, ja kietoo kätensä tähtösemme hartioiden ympärille.

Mama ottaa toisenkin punaisen korkokengän jalastaan, heittää sen roskiin, ja lähtee Amareissaan sipsuttamaan kavaljeerinsa vierellä.

”Minun nimeni muuten on Prince, Mr Prince R. Bold, ja minunkin lapseni ovat jo lähes aikuisia”.

THE END

     
   

 

Pakina
Leni Raita

Oletteko kiinnittäneet huomiota niihin televisiossa nikkaroiviin ruotsalaisiin, jotka viikko toisensa perään puuhastelevat kaikenlaista kivaa kotiin ja puutarhaan? Eikö ihmetytä että kuinka jotkut voivatkin olla niin ahkeria ja ideoivia, ja hyvältä näyttäviä vaikka juuri on tehty piharemontti, nikkaroitu sauna vaatekaappiin ja tehty koko porukalle omin käsin evästä Italian hienoimmista ruokatuotteista. Ja kaikki siinä tunnin aikana.

Kyllä se aika rankaksi kävisi tavalliselle suomalaiselle tehdä itse perässä. Ajatellaan nyt sellaista keskivertoruotsalaista makasiiniohjelmaa jos sen toteuttaisi täällä. No, ensinhän tarvitaan kartano.

Seuraavaksi tarvittaisi rusketus. Toisaalta rusketus hoituisi ajan mittaan puutarhatöissä, kun sisustettaisi ulos miellyttäviä oleskelukeitaita. Siinä saisi samalla myös sen urheilullisen vartalon, kun koko ajan saisi olla juoksemassa tyynyjä, vilttejä, mattoja ja riippukeinua sateelta suojaan. Rusketus taitaa kyllä jäädä heikoksi Suomen kesässä.

Sateella sen sijaan voisi nikkaroida verstaassaan kaikkea käytännöllistä pikkukivaa kotiin. Verstaan näppärät pyörösahat, kammettavat poralaitteet ja näppärä tappikone (jolla voi tehdä tarpeellisia puutappeja!) auttaisivat hyvin esimerkiksi maustehyllyn valmistamisessa. Kun hyllyn osat on hiottu, lovettu, liitetty, liimapuristettu, lakattu ja ruuvattu ripustimet, saadaan keittiöön itse tehty maustehylly. Vaikka samanlaisen olisi saanut Ikeasta paljon edullisemmin ja vähemmällä vaivalla.

Mutta ei siinä mitään, kyllä kokilla pitää kunnon maustehylly olla kun trendikkäästi kutsutaan tietysti ruokavieraita joka viikko. Illalliset nautitaan eksoottisissa paikoissa; vaihteeksi vintin portaissa, kun on ensin askarreltu seinille uudet tapetit, taulut, kukkalaitteet, siivottu sotkut, laitettu ruokaa, katettu parhaimmat astiat ja näperretty vielä jokaiselle oma paikkakortti. Siinä sitten aikuiset ihmiset pyllyävät omalla portaallaan, siirtyvät hakemaan pullaa alaportaalta, juotavaa yläportaalta ja nauttivat eineistään toistensa sukkien vierestä ja pitävät yllä hauskaa keskustelua.

Näinköhän tuo Suomessa toimisi? Eihän siinä ehdi työpaikallakaan käväistä kaikelta sisustamiselta ja remontoinnilta, saati sitten lapsiaan kaitsea.

Mitenköhän mahtaisi suomalaistimpuri tai sähkömies suhtautua, kun isäntä tepsuttelisi pellavahousuissaan tarjoilemaan urakan tauolla omatekemäänsä kevyttä sitruuna-jugurtti-janojuomaa? Tuskin istuisi työmies hikisissä haalareissaan tyynyillä vuorattuun huvimajaan katselemaan isännän kanssa keskeneräistä työtä ja huokailemaan että ”Joo. Kyllä siitä ihana tulee!”

Niin kai se on että kodin sisustus ja euroviisut, molemmat ovat sellaisia, mukavia katsella, mutta niinkuin sanotaan, ruotsalaisten hommaa.

 

     

.

.

 

 

Long live the monkeys !
Tiina Huuskonen

Voi tätä mun nuppia. Yleensä se suoltaa solkenaan mitä kummallisempia tarinoita. Aivosolujen välissä soljuvat sikin sokin tähtireportterin seikkailut karahtaen viikinkilaivan kylkeen, tai positiivisella sykkeellä etenevät pikkutiitiäisen synnytyssupistukset. Nyt ei solju mikään, eikä minkäänlaisella sykkeellä. Työstä tässä nyt sitten pakinaa, eli siis jonkinlaista pientä kertomusta hieman irvailevalla tyylillä. Nyt se tulee…IRVISTYS ! Se siis oli tyyli. Mutta missäs se kertomus luuraa? Liekö apua sellaisesta tajunnan virran vapauttamisesta? Vapaudu…Solju…Liiku…Liiku…LIIKU!!!

Siis pakina. Apina. Rapina. Kapina. Vapina. Kapinoivan apinan vapiseva kapina. Tai kapisen apinan nitisevä napina. No siis, apinoitahan me kaikki ollaan, senhän nyt tietää jokainen. Ja jokaiselta meistä löytyy niitä rapinoita joista napistaan, ja joita niin kovasti koetetaan pitää piilossa siellä komeron pohjalla (siis ainakin toiset meistä koettavat). Vapisevana (siis edelleenkin vain toiset meistä) niitä sitten esitellään jos pakko on, ja useasti niistä nousee suoranainen kapina, tai ainakin napina.

Kovasti moititaan esim. jenkkiläistä elämänmenoa, mutta eikös sieltä kuitenkin loppujen lopuksi imetä kaikki mahdollinen tänne meille? Kovasti myös moititaan Keskisiä salarakkaiden pidosta ja Nykäsiä viinan kanssa läträämisestä ja itsensä ”iskemisestä” lööppeihin aina vaan uudelleen. Mutta kuinka moni meistä loppujen lopuksi pettää heti tilaisuuden sattuessa sopivasti kohdille, tai miksi esim. Iltalehteä myydään liki 2 miljoonaa numeroa, kun lööpissä on uusin Nykästen tempaus?

Eipä myöskään tarvitse mennä kovinkaan kauas taaksepäin, kun homoseksuaalisuus oli hyvinkin vaiettu asia, nykyään on tullut jopa muoti-ilmiöksi loikata kaapista ja kiekaista: ”I am gay!” ja adoptio-oikeutta myöten homoparit halutaan tasa-arvoistaa. Tosi-Tv-ohjelmat ovat nekin saaneet kritiikkiä kovalla kädellä, mutta hillitön on se katsojamäärä, jonka esim. Big Brotherin jokainen ällö jakso saa. Myös yhtenä yhteiskuntamme inhottavana piirteenä mainittakoon esimerkiksi se, että tietokonepelejä joissa ei tapeta tai ole muutakaan väkivaltaa, on äärimmäisen vaikea löytää muuta kuin alle 3-vuotiaille tarkoitetuista peleistä.

Joten miettiä vain soppii, kuinka aiheellisia ovat ne meidän napinamme asioista, jotka kuitenkin uppoavat meihin kuin sulaan voihin ja joita tuijotamme lehdistä ja TV:stä päivästä toiseen?

Mutta kuinka tylsä paikka tämä maailmamme olisikaan ilman apinointia ja uteliaisuutta? Kyseiset asiat lienevät kuitenkin luontaista ihmiselle. Vaan joutaisiko napinointien aiheista ehkä joskus mennä kapinaan? Maailma on kuitenkin täynnä ihan oikeita vääryyksiä ja ihan oikeita epäkohtia…

Mitä me tästä sitten opimme? Ainakin herää kysymys, että kuinka mullistavaa apinan kehitys näihin päiviin sitten ollutkaan…ja toteamus, että muutaman sanan peräkkäin kirjoittaminen voi saada tyhjänäkin kumisevan aivokuoren tulostamaan kaiken maailman jupinoita ja höpinöitä…

 

     
 

 

Mennään joukolla epämukavuusalueelle

Virpi Tynkkynen

Nykyelämä on kuulemma kiireistä. Ennen oli paremmin. Ei ollut kiirettä, kun
hoidettiin karja, kasvatettiin viljat ja rehut, itse valmistettiin ruuat ja
leivonnaiset, käveltiin, hoidettiin monipäistä lapsilaumaa. Tänä päivänä meidän
pitää sentään autolla kiitää paikasta toiseen, lämmittää mikrossa päivällinen,
ostaa kaupasta valmistavaroita ja kasvattaa 1-2 lasta. Ei jää aikaa kuin 2 ½ h
illassa tuijottaa televisiosta erilaisia hömppäohjelmia. Kiirettä pitää.

Väitetään myös, että työelämä on muuttunut kovaksi. Pitää olla moniosaaja ja
mennä epämukavuusalueelle. Mille epämukavuusalueelle, kysyn. On todella
epämukavaa herätä aamulla krapuloissa, siihenkö pitää yrittää? Ja osaan tehdä
montaa asiaa yhtä aikaa, puhua kännykkään, juoda kahvia, kieltää lapsia ja
nalkuttaa aviomiehelle. Todellinen moniosaaja siis.

Yhä useammin työelämässä palkataan erilaisia kouluttajia kertomaan
johtajistolle, että heidän pitää laajentaa katsontakantoja, rakentaa hienoja
visioita ja strategioita ja näillä aseilla ansaita enemmän rahaa. Sitten nämä
johtajat jakavat oppimaansa ilosanomaa alaisilleen ja koettavat saada heidät
tekemään enemmän töitä pienemmällä palkalla. Pitäisi vielä tehdä toistenkin
työt, tehdä sellaiset hommat, joita et hallitse. Sitä kutsutaan
epämukavuusalueelle menemiseksi. Se kuulemma kehittää. Ja tämän kaiken tulee
tietenkin olla vielä kivaa. Nykypäivänä pitää nauttia työnteostaan.

Konsulttien mielestä kasvua tapahtuu vain epämukavuusalueella, siis silloin
kuin ei ole hyvä olla. Tämä spartalainen ajatus on suomalaisille annettu jo
äidinmaidossa, vain kärsimyksen kautta pääsee autuuteen eikä elämän ole
tarkoitettukaan olla mukavaa. Eli miksi edes turhaa yrittää.


     

.

.

.

.

 

 

 

Yrityksen lakiluisu
- tehokkaan lakilukemisen opas

Leena Salmivuori

Minä viihdyn työssäni. Kehdannetko tuota edes tunnustaa, petturi
palkkatyöläinen, kun imagoosi kuuluu kulkea korvat luimissa velton
värittömänä odottamassa työpäivän päättymistä. Työssä viihtymisestä ei
nimittäin makseta. Minäpä vetoankin Darwiniin. Viisas mies, sanoi alun
alkaenkin, ettei onnellisuus olekaan hyväksi työlle. Lait ja niiden
täydennyslait sen sijaan ovat, sanoi entinen johtaja...

Yrityksen lait siis laatii yritysjohto. Lakien tarkoitus on tuottavuuden
lisääminen, poikkeuksena he itse, ja työntekijän tarkoitus on samaistua
lakeihin ja siten optimoida työtehonsa. Ne lait, joille ei löydy järkevää
selitystä ovat yritysfilosofiaa. Lakeja noudattamalla säästyy ajattelun
vaiva ja näin saavutetun edun voi käyttää esim. päivänokosiin.

No, kaikkihan me saamme aikaan mitä vain, kunhan se ei ole sitä työtä, johon
meidät on palkattu. Niinpä minäkin kunnostauduin keräämällä yrityksemme
viralliset lait täydennyslakeineen ja esimerkkeineen. Pääasiahan oli
tietysti opastaa rakkaat työtoverit ymmärtämään yrityksen etu ja oppia
noudattamaan sisäistä kutsumustaan, sitä muutakin kuin pelkästään aterian
jälkeistä. Lakien noudattaminen ei kyllä ole mikään peruste työn tekemiseen,
mutta poikkeus poistaa säännöt.

ENSIMMÄINEN LAKI:
Palvele asiakasta kaikesta sielustasi kaikin saatavilla olevin keinoin.

Täydennyslaki: Asiakas ei ole aina oikeassa, joten kaikki mahdollinen sisu
ja tekosyyt ovat ovat sallittuja, eikä niistä rankaista, ellet jää kiinni.

Esimerkki: Jos olen myöhään töissä, kukaan ei huomaa sitä. Jos lähden
etuajassa, puhelin soi ensimmäisissä liikennevaloissa; liian kaukana, että
viitsisit kääntyä takaisin, liian lähellä, että voisit olla vastaamatta.
-Siivostyönjohtaja Salmivuori
-No Tallgren tästä vastaanotosta, terve!
-Terve, terve (tai sitten ei, pölvästi se on kun ei tajua, että olen jo
lähtenyt kotiin)
-Täällä olisi yksi kaveri vesilaitokselta. Se ei osaa kulkea.
-!!! (miten se sinne vastaanottoon sitten pääsi?kantoiko joku sen?) Voinko
auttaa jotenkin (siis unohda koko juttu, jos henkesi on sinulle tarpeen
vielä huomennakin)?
-Jos tulisit neuvomaan sitä tänne, sen pitäisi vaihtaa jotain putkia.
-Tuota, tuota...(no nyt ne valot vaihtui vihreiksi., pitää kaasuttaa hiljaa,
ettei kuule), olen juuri tärkeässä palaverissa, en voi oikein lähteä
keskenkään Mutta hei, sopisiko, jos lähetän sinne jonkun tytöistäni?
-Joo, käyhän se. Lähetäkin sitten joku oikein kaunis.
- Varmasti! Vain talon kaunein tyttö on kyllin kaunis vesilaitokselle
(heh!)

Soitin meidän Tiltulle työmääräyksen ja ajoin kotiin ansaituille
päiväunille. Jos toinen tykkääkin äidistä ja toinen tyttärestä, niin meidän
viisikymppiseen sadankilon Tiltuun rakastuvat kaikki!

Ja kuinkas sitten kävikään. Kaveri oli kysynyt ujosti Tiltulta
(naisten vessassa tietysti) josko vaihdettaisiin niitä putkia yhdessä. Miten
romanttista!

TOINEN LAKI: Työyhteisön jäsenet arvostavat toisiaan.
Täydennyslaki: Arvostusta voi osoittaa antamalla työkaverille
mahdollisimman hankalia ja haastavia työtehtäviä.
Esimerkki: Pölyimuri piti outoa ääntä. Kun kun laittoi pistokkeen
rasiaan, se alkoi surista, kun irrotti pistokkeen seinästä, surina lakkasi.
Vein koneen huoltomiehelle.
- Moi. Tämä kone ei toimi.
- Jaa-ha.
- Voitko katsoa sitä vähän? Se surisee käydessään, mutta lopettaa, kun
sammutan virrat.
- Jaa-ha...
- Jotainhan siinä on vialla silloin, vai mitä?
- Jaa-ha!!!
Päivän muutaman päästä menin taas huoltomiehen luo. Imuri oli atomeina,
muttereita enemmän kuin ruuveja, erinäisiä peltikappaleia rutattuna
ympäriinsä.
Siis yksi osa, joka on vanhentunut kaksi, joita ei voi korjata ja kolme,
joita ei enää valmisteta.
-Moi. Tulin kysymään sitä konetta. Saitko sen kuntoon.
-Jaa-ha. Kyllä mä tein parhaani.
-No, mikä oli lopputulos?
-Jaa-ha, lopputulos. En mä vaan tiedä. Mutta olis se ollut helpompi korjata,
jos se olis ollut rikki.

KOLMAS LAKI:
Jokaisen työntekijän on saatava esteetöntä informaatiota omasta yrityksestään.
Täydennyslaki: Työntekijä päätelköön itse, mitä informaatio kulloinkin
tarkoittaa.
Esimerkki: Vuosittainen tilinpäätöstilaisuus pidettiin firman
varastotiloissa. Konsernin pääjohtaja piti tilaisuuden. Varaston imagoa
ruopattiin kovalla kädellä ennen tilaisuutta, eli kaikki ylimääräinen romu
siirrettiin trukkilataamoon ja ovi suljettiin. Tilalle tuotiin pääjohtajalle
tutumpia tavaroita kuten piirtoheitin ja punainen matto.
Vieraita saapui muualtakin, omaa väkeä vain, mutta heille oli löydettävä
jotain sopivaa tarjottavaa, ja niin ikään sopivat istuimet.

Meidän siivousporukka tiesi tilinpäätöksen tuloksen aina ennen muita. Miten
se oli mahdollista?

Ensimmäinen vuosi. Tilinpäätöstilaisuudessa tarjottiin kakkua ja kahvia.
Kermaakin oli. Istuimina oli neuvotteluhuoneiden pehmeät nojatuolit.

Toinen vuosi. Tilinpäätöstilaisuudessa tarjottiin kekesejä ja kahvia.
Rasvatonta maitoa sai pyydettäessä. Istuimina olivat pitkät metallipenkit.

Kolmas vuosi. Tilinpäätöstilaisuudessa tarjottiin kylmää vettä ja
Sisu-pastilleja. Istuimia ei ollut.

Neljäs vuosi: Tilinpäätöstilaisuutta ei järjestetty.

NELJÄS LAKI: Hyvä brandy lisää yrityksen vetovoimaa.
Täydennyslaki: Hyvä brandy on hyvä silloin, kun se saa toiset tuntemaan
itsensä omituisiksi.

Aikoja aiemmin firmaan pääsi kuka vaan. Humanoidejakin siedettiin, kunhan
eivät särkeneet mitään. Sitten tuli komitea, jonka kaksi lausumaa olivat
tyhmempiä kuin jäsentensä summa korotettuna toiseen. Ensinnäkin firmaan tuli
päästä vain käyttämällä kulkukorttia tai kiipeämällä sitä ympäröivän aidan
yli. Toiseksi jokaisen yrityksen varastossa työskentelevän, käyvän tai
muutoin siellä asiattomasti oleskelevan henkilön tuli käyttää keltaista
turvaliiviä, jossa on kaksi heijastinnauhaa ja firman logo. Kulkukorttia ja
turvaliiviä yhdessä kutsuttakoon nimellä branby.

Hyvä juttu. Asiaan vihkiytyneet käyttivät kulkukorttia ja liiviä, muut
anoivat brandyoikeutta kolmena kappaleena kerta kerran jälkeen eikä
tapahtunut muuta kuin firman mappi Ö ratkesi liitoksistaan ja jouduttiin
korvaamaan toisella, puolta kalliimmalla mapilla. Mutta mitä vaikeampi
sisään oli päästä, sitä suuremmat halut siihen olivat, sillä haluttavuus on
suoraan verrannollinen saatavuuteen. M.O.T.

Sattuipa sitten kerran tuttu rekkakuskikin firmaan. Ei hän ollutkaan käynyt
aikoihin, eikä tiennyt mitään brandysta tai turvaliiveistä. Aikansa nojaili
aitaan ja katseli tuttujen poikien touhua. Kukaan ei ollut huomaavinaankaan.

-Hei, kaverit! Mun pitäis päästä sinne sisään.
-Et sä voi tulla tänne.
-Miksen muka voi?
-Ei sulla ole kulkukorttia.
-No tule avaamaan sitten.
-En mä voi päästää sua tänne.
-Mikset muka voi?
-Ei sulla ole liivejä.
-Ai. No mistä mä ne saan? Naisilta vai?

 

     
   

 


Beibi, sä oot tähti !

Tiina Huuskonen


Taitaa olla reilut kymmenen vuotta siitä, kun Läntisen Tommi sai ensimmäistä kertaa tädillä lähes veret seisahtumaan laulamalla: ”Minä rakastan sinua nainen…”. Eikä aikaakaan, kun ihokarvoja nostatti ”Via Dolorosa”. Siinä miehessä oli ja on edelleen, onhan tuo tullut todistettua kymmenien hittien myötä, kertakaikkisesti sitä jotain. Nam. Eikä musiikkinautintoa ole lieventänyt yhtään, vaikka sedän kutrit ovatkin punaiset. Meinaan vaan, että niin valitettavaa kun se onkin, niin uskottavuus kun tässä yhteiskunnassa on ansaittava. Oli kyseessä sitten punatukkainen mies, ylipainoinen työnhakija taikka ihan vaan se porukan hiljaisin.

Vielä niistä punatukkaisista miehistä. Kun Idols-finaalissa viikonloppuna Seppälän Pete heitti hevisti ”You give love a bad name”, ei siinäkään uskottavuus heilahtanut suuntaan tahi toiseen. Ja heppua kun ei viime vuonna kelpuutettu edes koko kisaan, ja tänäkin vuonna ihan rimaa hipoen! Sitä jää vain miettimään, liekö upeaäänisen Pauliinan koolla ollut osuutta tippumiseen, tai riittääkö idiotismimme pudottamaan Agnesin lapsen takia…Hitto! Niin se vaan on, että mikäli et täytä kaikkia yhteiskuntamme asettamia ”kriteerejä”, niin toisten pyyteettömän hyväksynnän ansaitaksesi on sinun loistettava jossain kirkkaammin kuin muut.

Minä itsekin olen elämäni aikana törmännyt lukemattomiin tilanteisiin, jossa uskottavuuteni on kärsinyt punastelun tai ylipainon takia. No niin, ja nyt fiksummat tietenkin sanovat, että niille molemmille ominaisuuksille voi tehdä jotain. Tiedetään. Mutta ihan periaatteen vuoksi minua harmittavat tilanteet joissa ystävät jakelevat ystävällisiä neuvojaan kuin pienelle lapselle, pöytäseurueessa kukaan ei ole huomaavinaankaan tai työhaastattelussa käytyäni on aina joku toinen haastatelluista parempi. Yhtälö kun ei kuitenkaan ole aina niin yksiselitteisesti: Ruma ja lihava on yhtä kuin tyhmä.

Nyky-yhteiskunnassa huomioarvoa ansaitaksesi, seuraavat kriteerit olisi siis hyvä täyttää: Lääkäri-asianajajavanhempiesi kasvatettua Sinut ja yhden sisaruksesi sekä kultaisen noutajanne punaisessa tiilitalossa rauhallisessa lähiössä, koko perheenne harrastettua yhdessä kesäisin mökkeilyä omalla mökillä Saimaan rannalla ja talvisin laskettelua Levillä, ruokavalionne koostuttua ainoastaan luomuruoista ja vanhempienne kuukausiansioiden ollessa noin seitsemän tuhatta euroa, Sinusta ja sisaruksestasi löydyttyä jo kolmevuotiaana huippulahjakkuuksien piirteitä, sekä valmistuttuanne asianajajaksi ja lääkäriksi, hankittuanne molemmat ne kaksi lasta, kultaisen noutajan ja tiilitalon ynnä muut, olette yhteiskuntakelpoisia ja täysin uskottavia! (huom. painoindeksi saa olla korkeintaan 25 ja punaiset hiukset ainoastaan tytöllä)

Mutta silti, vaikka nykyajan ihmisen pitääkin olla uskottava ja tehokas, eikä persoonallisuus ole näitä kumpaakaan, niin juuri sitä persoonallisuutta peliin, sanon minä. Jos et laulakaan kuin Celine Dion, soitakaan kuin Sibelius, maalaakaan kuin Picasso tai ole muuten vaan virtuoosi jossain, niin keksi joku oma juttu. Ei allekirjoittanutkaan ole vielä löytänyt mitään missä tuntisi olevansa muita parempi, muttei se ole tarkoituskaan. Jos jonkun asian tekemisestä tulee hyvä fiilis, niin siitä sitten vaan, sillä:
”Beibi, jokaisessa meissä asuu pieni tähti !”. Meitäkin aloitti alkusyksystä kyseisellä lehdistökurssilla toistakymmentä erilaista, toinen toistaan lahjakkaampaa persoonaa. Mielipiteitä on vaihdettu, ja kynät ovat suihkineet paperille milloin asiallista asiaa, milloin jotain kevyempää. Toivommekin antoisia lukuhetkiä tuotoksiemme parissa ja kritiikkiä puoleen tai toiseen !

 

Copyright © 2005 Kuvat Jarmo Sihvola    
     

Sivuston ylläpito